Ammattitaitoista osaamista asiakkaidemme parhaaksi

KK-AutoTeam Oy on perustettu 1993, ja on seitsemän automerkin nykykriteerit täyttävä sopimuskorjaamo ja varaosamyymälä. Edustamiamme merkkejä ovat Peugeot, Citroën, Mitsubishi, Škoda, Volkswagen, Opel ja Saab.

Toimitusjohtaja Kyösti Kurosen autoala alkoi vuonan 1970 Saab-Valmetilla. Vuonna 1982 hän aloitti korjaamotoiminnan tehden huoltosopimuksen Oy Maan Auto Ab:n kanssa Talbot-korjaamona. Tänä päivänä Kuronen on Suomen vanhin yksityinen Peugeot diileri.  Yritys työllistää tällä hetkellä 17 kokopäiväistä ja kolme osa-aikaista työntekijää.
Vuonna 1983 tuli mukaan Mitsubishi ja Škoda ja ne ovat olleet myös yrittäjän huoltosopimuspiirissä aina sieltä saakka. 
Vuonna 1996 tuli korjaamon merkkiedustukseen uutena merkkinä Volkswagen. Samana vuonna siirryttiin nykyiselle paikalle, jossa oli Volkswagenin liiketoimintaa harjoitettu jo 1960 luvulta lähtien.

Merkkivalikoimaa lisättiin vuonna siten, että tammikuussa 2008 allekirjoitettiin Opelin ja Saabin huolto- ja varaosasopimukset GM:n kanssa.  Näin tavallaan Saab palasi kotiin.
Olemme valtuutettu Dräger-alkolukon asennus ja tarkastuspiste Vakka-Suomessa. Meillä on myös nopeudenrajoittimen valtuutettu asennus ja tarkastuspalvelu.
Sähkö/diaknostiikka-mekaanikkomme Matti Hautamäki sijoittui tammikuussa 2011 kolmanneksi automakaanikkojen Suomenmestaruus mestarimakaanikkokisassa.

Tarjoamme asiakkaillemme palveluja korjaamo, huolto ja -varaosa palvelun osa-alueilla ainoana merkkikorjaamona koko Vakka-Suomen alueella

OTA YHTEYTTÄ
PALVELEMME
KK-AutoTeam Oy
Kaukolantie 18
23800 Laitila
puh. 02 857 6500
02 857 6500
Avoinna
Huoltoasema: Ark 7.30-19, la 8-16, su 10-15
Huolto/korjaamo: Ark 8-16
© KK-Auto Team Oy 2010 - Powered by: Netwheels Oy